Luovuuden ”activia-ilmiö”

Ei turvota. Hienoa. Ja kansa ostaa sokerilla ja rasvalla kyllästettyä jogurttia henkensä kaupalla. Kansa parantelee sokerilla ja rasvalla kyllästetyllä jogurtilla oireita, jotka johtuvat vain ja ainoastaan jo alunperin huonoista ruokailutottumuksista. Syy ja seuraus. Korrelaatio ja kausaliteetti. Se syömisistä.

Suomi miettii päänsä puhki mistä löydetään seuraava Nokia tai Rovio. Vielä ei ole mitään ihmeellistä kuulunut. Tässä innovaatioiden kujanjuoksussa kopsahtaa kohta seinä vastaan. Oliko Suomen ja Nokian mennyt voittokulku seurausta suomalaisten luovuuden kehittymisestä, vai kilpailijoiden kehnoudesta? Kuka muistaa iPodin ensimmäisten demojen joukossa nettivideona pyörineen esimerkin, jolla kuvattiin kosketusnäytön hyötyjä (ellet, niin linkki tässä)? Angry Birds on toki viihdyttävä, mutta kauanko se jaksaa kantaa ja voiko oikeasti yksi peli nostaa jonkin maan peliteollisuuden uudelle tasolle?

Koululaitos ei ole kasvanut muun yhteiskunnan ja digitalisoitumisen mukana. Luovan ajattelun uusien teknologioiden ja medialukutaidon kehittäminen ei ole ollut asialistalla ensimmäisenä. Ei myöskään tiimityöskentelyn kehittäminen. Nyt etsimme konsulttien voimin yhtä hiton isoa purkkia ”activiaa”, jolla saamme luovuuden virtaamaan ja kansantalouden nousuun. Toivon, että se löytyy jostain, mutta ennemminkin uskon ongelman piilevän rakenteissa, jotka ovat ummettuneet paikoilleen.

Ps. Kirjoitin muuten viimeisimmän blogini 4.2.2011. Olen tuntenut siitä saakka huonoa omaa tuntoa, kun en jostain pirun syystä ole saanut aikaan uusia kirjain/sanayhdistelmiä tänne. Mutta eipä kukaan ole kyllä kaipaillutkaan. Ainakaan ääneen. Lupaan taas aktivoitua kiusaksenne kesän jälkeen.

Mainokset

Arkipäiväistyminen avaa mahdollisuuksia

Kaipaan aikaa, jolloin Suomeen rantautui Facebook, iPhonet kiiltelivät uutuuttaan amerikanserkkujen käsissä ja maailma tuntui olevan teknologia- ja palveluvallankumouksen partaalla. Asioilla, aivan kuten parisuhteellakin, on tapana arkipäiväistyä. Mitä silloin tarvitaan? No sitä paljon puhuttua uutta kipinää.

Vaan eipä ole uutta kipinää kuulunut. Alamme olla perinteisen tuotteiden elinkaarta kuvaavan gaussin käyrän persmäkipuolella. Hitaimmatkin kuluttajat ovat ottamassa lopultakin ”uuden teknologia” päivittäiseen käyttöönsä. Näkyvillä ei kuitenkaan ole mitään, mikä täyttäisi ammottavan aukon hipstereiden ja muiden nopeiden omaksujien elämässä.

Kuten aina, luo murros mahdollisuuksia. Mikä voisi olla uusi tuote, laite tai palvelumalli, joka mullistaisi taas hiukan maailmaa? Kautta historian menestykset ovat syntyneet yksinkertaisesti yhdistelemällä aikaisemmin yhteensopimattomilta tuntuneita asioita. Televisioon pakattiin ääni ja liikkuva kuva, älypuhelimiin pistettiin puhelin ja kamera samoihin kuoriin.

Varsinkin palvelusektorilla mahdollisuudet ovat rajattomat. Kenelle kelpaisi sunnuntaiaamuna kotiin kuljetettuna pitsa ja leffa kotiovelle? Olisitko valmis tilaamaan automyyjän kotiovellesi koeajoauton kanssa? Miltä tuntuisi hoitaa vakuutus- ja muut virastoasiat yhdeltä luukulta, illalla suoritettavien ruokaostosten yhteydessä tai entäpä jos saisit lääkkeet suoraan mukaasi lääkäriltä? Vaikka nämä heitot eivät kovinkaan suuria ponnistuksia vaatineet, viesti varmaan tuli selväksi.

Teknologia monesti odotuttaa itseään johtuen ihmisen rajallisista kyvyistä tehdä tieteellisiä läpimurtoja tai pelkästään materiaalien kalleudesta. Palvelumuotoilu onkin jämähtänyt vain totuttuihin toimintamalleihin; näinhän se on aina ennenkin ollut -asenteeseen.

Viittasin jo aiemmassa kirjoituksessani suomalaisten perusluonteeseen ja negatiivisten asioiden huomioimiseen. Tältä pohjalta olisikin hyvä ponnistaa uudelle vuosikymmenelle arkea mullistavien palvelukonseptien kanssa.

Rajat ovat rakkautta!

Mikä on luovan työn ammattilaisen ja kylähullun ero? Periaatteessa sama kuin ammattisoittajan ja amatöörimusikantin. Väärässä paikassa ammattilaista et saa aloittamaan, etkä amatööriä lopettamaan.

Ideabisneksessä työskentely ei ole kylähulluutta. Ideoinnilla on aina tavoitteet, resurssit ja realiteetit. Hieman kuin leikkikehä, jonka sisällä tämä ”työ, jota leikiksikin kutsutaan” tapahtuu.

Painajainen on tilanne, jolloin ideoinnilla on vain taivas rajana. Lopputuloksena on tasoltaan nousuhumalassa saunassa järjestetyssä ”brainstormauksessa” ponnistettuja aivopieruja. Keskiolut kirkastaa keskinkertaisen idean maistumaan single maltilta, sekä valaa harhaoppista uskoa, että me kaikki olemme luovia.

Puhunkin mieluusti funktionaalisesta luovuudesta, joka on olennainen osa ongelmanratkaisua – uuden tarpeen luomista tai täyttämistä, ennemminkin kuin päämäärätöntä hullujen ideoiden heittelyä.

Olkoon vuosi 2011 rajojen asettamisen vuosi. Ne ovat rakkaudenosoitus luovalle ihmiselle puhtaimmillaan.

Todennäköisesti hyvää joulua!

”Tuhat toistoa ei välttämättä todista sinun olevan oikeassa – tarvitaan vain yksi kerta todistamaan, että olet väärässä.”

Sattuma muokkaa elämäämme enemmän kuin tieteen nimiin vannova länsimainen ihminen edes uskaltaa uskoa. Kun miettii maailman historiaa tai omaa elämäänsä taaksepäin, ovat suurimpia muutoksia tuottaneet tapahtumat olleet ennalta-arvaamattomia tai ainakin vaikeasti ennustettavissa olleita. Myöskään valistunut historian tuntemus ei ole pelastanut ihmiskuntaa yhdeltäkään suurelta mullistukselta tai katastrofilta. Historian tutkijoiden kokouksissa harvoin on sijaa muulle kuin jälkiviisaudelle.

Myöskään syntymäajankohtamme tai -paikkamme eivät ole merkityksettömiä elämämme muotoutumisessa. Sosiaaliset lähtökohtamme ja kulttuurierot ovat olleet tärkeässä asemassa niin onnistuneessa sijoitustoiminnassa kuin jopa lento-onnettomuuksissakin.

Lukemattomat ihmiset ovat uhranneet kymmeniä tai satoja tunteja luodakseen ihanteellisen joulutunnelman. Lahjat on valittu tarkkaan, tarjoamiset suunniteltu viimeistä piirtoa myöten ja koti laitettu huolella kuntoon itseä sekä vieraita varten. Seuraavaksi nenään kantautuukin uunista kitkerä palaneen kinkun katku. Eihän se ole kertaakaan aikaisemmin palanut uuniin? Ei tainnut possukaan osata aavistaa, että tänä jouluna lähtee henki…

Elämä muuttuu huomattavasti rennomaksi ja helpommaksi, kun oppii hyväksymään sattuman ja ennustamattomuuden roolin tämän pienen rääkäisyn, jota elämäksi kutsutaan, käänteissä.

Toivotan siis todennäköisesti hyvää joulua. Parempaa uutta vuotta en pysty . Tulkoon mitä on tullakseen.

Ps. Jos herätin kiinnostuksesi tutkia sattuman merkitystä enemmänkin, niin suosittelen tutustumaan seuraaviin loistaviin kirjoihin:
Nassim N. Taleb: The Black Swan – The Impact of the Highly Improbable
Malcolm Gladwell: Outliers – The Story of Success

Negatiivisen ajattelun kurssi

Maailman tärkeimmät keksinnöt, oivallukset ja teot ovat syntyneet halusta parantaa jotain olemassa olevaa epäkohtaa. Tähän on tarvittu kriittistä silmää, huomiokykyä ja halua ratkaista epäkohta. Niin sanottua ”negatiivista ajattelua”.

Me suomalaiset olemme tunnetusti (varsinkin pohjoissuomalaiset) äärimmäisen lahjakkaita juuri tässä negatiivisuudessa ja asioiden huonojen puolien huomioimisessa. Yleisesti pessimismiä pidetään paheena. Se voidaan myös kääntää hyveeksi.

Kaikki mikä on vialla ja päin honkia, voidaan korjata. Kun me suomalaiset olemme niin taitavia etsimään näitä epäkohtia, niin voisimme rohkeasti alkaa ratkaisemaan niitä. Nyky-yhteiskunta ei voi enää pitkään toimia perussuomalaisilta tutulla asenteella, jossa epäkohdat kyllä nostetaan esille, mutta koskaan ei tarjota ratkaisuja niihin.

Muutos tunnetusti lähtee yksilöistä. Elämämme paranee pieni teko kerrallaan. Olipa kyseessä sitten työpaikan arkea helpottava pieni muutos tai suuremmin yhteiskuntaan vaikuttava innovaatio.

Mutta mitäpä se hyvejää.

Sosiaalisen median erektiohäiriö

Vuosi 2010 on kohta pulkassa. Se onkin hienoa, koska oman pulkkani naru alkaa olla jo aika jäässä näin loppuvuodesta. Kulutusyhteiskunta alkaa valmistautumaan joulun kulutushysteriaan, toilailemaan pikkujouluissa ja suunnittelemaan lainarahalla ostettua, jo perinteeksi muodostunutta talvilomaa Thaimaahan. Näiden lisäksi olen ollut haistelevinani pientä nuukahdusta koko vuoden ajan jöpöttäneessä some-hypessä.

Olen seurannut aktiivisesti viimeisen vuoden ajan muutamia suomalaisten alan toimistojen ja toimijoiden blogeja sekä muita pyrkimyksiä päästä tuntemattomuuden avannosta sosiaalisen median jään päälle. Julkaisutahti on vain alkanut hidastumaan vuoden loppua kohti mentäessä. Mistä tämä mahtanee johtua? Onko markkinointi ja luennoilla juokseminen tuottanut tulosta ja kaikki resurssit menevät nyt asiakastöiden hoitamiseen, vai onko somen ROI jäänyt samalle tasolle kuin marraskuinen lämpömittarin elohopea?

Vaikka kovinkin näsäviisaasti aloitin kirjoitukseni, ei minulla ole tähän vastausta. Muutamia aavistuksia kylläkin. Ensinnäkin paljastumisen kohteena on saattanut olla vähäinen kiinnostavuus. Näinkö vähän meillä onkin nettisivuilla kävijöitä? Eikö meillä ole kuin 45 seuraajaa Twitterissä? Montako tuntia tähän on vuoden aikana käytetty? Pomomiehille olemattoman ROI:n perustelu on kuin vastatuuleen pissimistä. Nykyään monessa puulaakissa resurssit vedetään äärimmäisen tiukoille, jolloin ”tyhjälle salille” luennoiville keksitään kyllä tuottavaakin tekemistä.

Toinen seikka on voinut olla sanottavan loppuminen. Kun aloittaa kirjoittamisen ja asioiden pohtimisen julkisesti, käy siinä helposti kuin ensimmäistä levyään tekevälle bändille. Biisejä on tehty vuosia, ja kun toista levyä aletaan tekemään, pitäisi samanlainen määrä materiaalia saada aikaan huomattavasti lyhyemmässä ajassa, yleensä kiertueen ohessa. Hankalaa, joskus jopa mahdotonta.

2011 tulee olemaan mielenkiintoinen vuosi. Suurin some-villitys on laantunut. Yritysten ja yhteisöjen oma henkilökunta on ottanut vastuuta sisällöntuotannosta ja maailma alkaa asettumaan tutuille raiteilleen. Onneksi tämän taantuman keskellä on kuitenkin esimerkillisä poikkeuksia, kuten Johanna Tukiaisen loistava blogi. Tämä kertoo vain yhdestä seikasta: ollaksesi kiinnostava sinun pitää olla kiinnostunut. Vaikka sekoilusta. Ja kertoa siitä. Sitä ei ole Foursquaren automaattinen ilmoitus kahvilassa istumisesta tai toisten kirjoittamien asioiden edelleen linkittämisestä. Kuten eräs ammatillisesti allekirjoittaneeseen vahvasti vaikuttanut herrasmies tapaa aina tuumata: välillä on laitettava kroppaa likoon.

Maailman mukavin tyyppi

Mielenrauhaa, tuloksellisuutta ja arjessa toimivia markkinoinnin ongelmakohtien ratkaisuja. Näitä kaipaa markkinointiviestinnän ostaja, jos on uskominen erään toimiston teettämään kyselyyn. Allekirjoitan täysin nuo kohdat, mutta kannattaa myös muistaa, että asiantuntijapalvelujen tarjoamiseen ja ostamiseen pätevät täysin samat säännöt kuin mihin tahansa ihmisten väliseen kanssakäymiseen. On aika uskomatonta, että ihmisten välistä kanssakäymistä ei juurikaan sivuta markkinointikirjallisuudessa ja -keskusteluissa.

1. Hyvä tyyppi
Mukavien ihmisten kanssa on paljon siistimpää tehdä hommia kuin takakireiden ja ylimielisten nipottajien. Parhaat työt ovat aina syntyneet mukavien ihmisten kanssa.

2. Sanojensa mittainen
Luottamuksen ansaitseminen on helpompaa kuin sen pitäminen. Sen menettämisen jälkeen vaatii jo aika paljon, että palaat lähellekään samaa tasoa. Kun lupaa hieman alle sen minkä tietää pystyvänsä toimittamaan, on odotusten ylittäminenkin helpompaa.

3. Innostava kaveri
Oletko lannistava pessimisti vai innostava ideoija? Saatko työkaverisi tai asiakkaasi nauramaan, kehittelemään uusia ideoita tai muuten vain paremmalle tuulelle? Tiedon jakaminen on halvinta, mitä voit tehdä. Se ei myöskään ole keneltäkään pois.

4. Suora ja reilu
Keskustelu ihmisen kanssa, joka jaarittelee, kiertelee, kaartelee ja panttaa ajatuksiaan on äärimmäisen häiritsevää. Miksi se toimisi myöskään työelämässä? Ole suora, rehellinen ja reilu. Sillä pääsee pitkälle. Jos vastapuoli ei sitä arvosta, ei yhteistyö varmaan kovin hedelmällistä olisi ollutkaan.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki eivät voi tulla kaikkien kanssa toimeen. Sillä ei ole mitään tekemistä tarjoamasi tuotteen tai palvelun kanssa. Yhteistyö voi olla aikuisten oikeastikin kiinni siitä, että sinusta ei vain pidetä niin paljoa.

Monimutkaisen yksinkertaista

Vaikka ihmisten aika on nykyään enemmän kortilla kuin koskaan, tuotteet ja palvelut vain monimutkaistuvat (lue: huonontuvat). Elämmekö nykyään niin monimutkaisessa maailmassa, että yksinkertaisten ideoiden arvostus on hävinnyt lähes kokonaan? Onko niin, ettei niitä kaikista toimivimpia, yksinkertaisuudessaan loistavia ideoita uskalleta edes esitellä yritysten johdolle. Vain siksikö, että esittelijä pelkää leimautuvansa, no, yksinkertaiseksi.

Olen tarkoituksella yrittänytkin pohtia mahdollisimman yksinkertaisia liikeideoita, vaikka se nykytrendien vastaista olisikin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi:
• Tutkimusyritys, jonka esitysgrafiikat olisivat selkeitä, tyylikkäitä ja oivaltavia
• Autokorjaamo, jonka hinta-arviot pitäisivät aina paikkansa
• Puhelinoperaattori, jonka asiakaspalveluun pääsisi vähintään minuutissa läpi
• Virasto, joka olisi auki työpäivän jälkeen ja sellaisessa paikassa, jonne asiakkaat muutenkin menevät
• Hotelli, jonka respassa olisi mahdollisuus puhaltaa alkometriin
• Mainostoimisto, joka pysyy hinnoittelussaan ja aikatauluissa

Varsinkin tuo viimeinen kohta on intohimoni. Kun itse kiertää maita ja mantuja kertomassa, kuinka asioita pitäisi hoitaa, olisi vastuutonta olla toteuttamatta samaa omassa toimintaympäristössään. Kun kyseessä on toimialaan yleisesti liitetty mielikuva, on sen muuttaminen aina vaikeampaa. On niin helppo vedota ”miksi me, kun muutkin tekevät samaa” -asenteeseen.

Todellinen, aito erilaistuminen syntyykin juuri kyseenalaistamalla totuttuja toimintamalleja. Yksinkertaisimmillaan loistava liikeidea syntyykin tarkastelemalla kriittisesti alaa kuin alaa, poimimalla sieltä yhden tai kaksi yleisimmin havaittua epäkohtaa ja korjaamalla ne. Samalla saat jotain relevanttia kerrottavaa asiakkaillesi ja lunastamalla lupauksesi vieläpä suosittelemaan palveluasi eteenpäin.

Jos joku tässä maailmassa on vaikeaa, niin yksinkertaistaminen. Se vaatii nimittäin rohkeutta. Rohkeutta olla yksinkertainen.

Parempaa mitä rahalla saa

Milloin sinulle viimeksi ylimyytiin? Tai milloin viimeksi itse syyllistyit siihen? Noh, kukapa ei tähän joskus olisi haksahtanut. Sekä ostajana että myyjänä.

Ikävä kyllä ei ole varmempaa keinoa tuhota orastavaa asiakassuhdetta kuin ronski ylimyyminen. Kampaviinerin ääressä on niin helppo vakuuttaa ja vakuuttua ylivoimaisesta palvelusta, joka saa kilpailijoiden yritelmät näyttämään, niin, yritelmiltä.

Kuten aina, on tässäkin purkauksessa jotain omakohtaista taustalla. Olen tällä hetkellä odottanut päivää vaille viikon vastausta pieneen kysymykseeni. Sitä ennen ehdin odottaa 2 viikkoa pelkkää tarjousta. Yhteensä kolme viikkoa odottelua. Suoritus hakee kyllä vertaistaan näinä sähköisen viestinnän aikoina. En edes uskalla arvailla, millainen on toimitusaika, jos päädymme kyseiseen toimittajaan.

Todellista taitoa on kuitenkin tarjota juuri sitä, mitä parhaiten osaa. Mielellään vielä hieman alimitoitetusti, jotta lupaus varmasti tulee lunastetuksi. Todellista rohkeutta kuitenkin vaatii kieltäytyä myymästä kokonaan, jos huomaa asiakkaan tarpeiden ja salkussa kuumottavan tuotteen olevan törmäyskurssilla.

Writer´s blog

1214 viestiä. 672 viestiä. 625 viestiä… Viikossa. Blogiviestejä, RSS-syötteitä. Mieletöntä ja samalla surullista. En ole vieläkään löytänyt luotettavaa työkalua tai sovellusta, millä saisin suodatettua vain tarpeellisen ja hyödyllisen tiedon tästä kaikesta tuubasta. Asioiden seuraaminen ja se kuuluisa ”kärryillä pysyminen” vain vaikeutuu päivä päivältä.

Muutenkin internetistä tuntuu sosiaalisen median kehittymisen myötä tulleen kaiken turhan ja amatöörimäisen bittitöherryksen leikkikenttä. Kommenttipalstoilla sivistyneet ihmiset regressoituvat luolamiehen tasolle ja lähettelevät tappouhkauksia toisilleen, blogipalvelut pursuavat minä-muodossa kirjoitettuja koirien päiväkirjoja ja amatööriporno kuvaajien entisine tyttöystävineen paljastaa koko yhteiskunnan todellakin pyörivän navan välittömässä läheisyydessä. Andrew Keenin dystopia internetin tulevaisuudesta näyttää toteutuvan huolestuttavalla tahdilla.

Eräs Twitterissä eteeni tullut blogiteksti (yllätyitkö?) kiteytti koko tilanteen täydellisesti; kaveri oli pari viikkoa päivitellyt Twitteriään tietämättä, että yksikään viesti ei ollut lähtenyt maailmalle. Seuraajia hänellä oli tuhansia. Vian selvittyä oli jäänyt hämmennys siitä, ettei kukaan ollut edes huomannut kyseistä taukoa. Jäi muuten Twitterin käyttökin samalla.

Seuraan kyllä blogini lukijamääriä, hakusanoja ja reittejä, joilla sivulle päädytään (8.10.2010 mennessä blogiani on luettu 3069 kertaa). Parhaimmillaan yksi kirjoitukseni on tavoittanut 150 lukijaa yhden päivän aikana. Aika hyvin ilman sen kummempaa markkinointia. Kaikesta huolimatta takaraivossa jumputtaa ajatus siitä, että onko tästä mitään hyötyä, kenellekään? Tähän ajatukseen sitoutuu mielestäni koko sosiaalisen median ydin.

Jos jokainen ”sisällöntuottaja” saisi tarkkaa statistiikkaa luomansa materiaalin käytöstä ja lukijamääristä, tahti takuulla hidastuisi. Olemme kuin lauma torikauppiaita myymässä sokkona toisillemme samoja puuhapusseja.

1227 viestiä. 680 viestiä. 629 viestiä…